Jarmo Puskala

Sosiaalisen median merkitys politiikassa on jälleen noussut esille. On siis aika minunkin työntää lusikkani siihen soppaan. Kuten olettaa saattaa ehdokassivuni löytyy Facebookista. Omalta kohdaltani tiedän, että se tulee olemaan kampanjassani paljon tärkeämmässä osassa kuin perinteinen vaalimökki.

Vaaleja ei kuitenkaan voiteta Facebookissa. Yhtälailla sosiaalinen media ei myy tuotteita, kaada hallituksia tai muuta maailmaa paremmaksi paikaksi elää. Kaiken sen tekevät ihmiset, sosiaalinen media on vain työkalu kommunikointiin. Kaiken ydin on siinä, mitä ja kuinka kommunikoidaan.

Ennenkuin kukaan luulee minun aliarvioivan sosiaalisen median vaikutusta, niin tähän väliin todettakoon, että Yhdysvaltain kongressivaaleissa eniten tykkääjiä Facebookissa keränneet ehdokkaat voittivat noin 80% osavaltioista.

Yleislakon ruumiinavaus

Loppujen lopuksi kyse on kommunikaation uskottavuudesta. Sen tulee olla uskottavaa myös Facebookissa. Otetaan esimerkiksi vaikkapa jo aiemmin kritisoimani yleislakkosivu. On melkoinen saavutus saada yli 100 0000 suomalaista julkisesti ilmaisemaan tyytymättömyytensä politiikkaan – koko protesti kääntyi kuitenkin vitsiksi, kun luvattuna yleislakkopäivänä 15.11. parikymmentä ihmistä saapui osoittamaan mieltään eduskuntatalon portaille.

Mikä sitten meni pieleen? Lähdettiin siitä vaatimuksesta, että maahan järjestetään yleislakko jos kansanedustajat eivät luovu palkankorotuksesta. Tämä ei ollut realistinen lähtökohta Facebook-protestille. Se kuitenkin toimi venttiilinä turhautumiselle nykyhallituksen politiikkaa kohtaan, jossa palkkioiden korotus oli vain helppo tarttumakohta. Vaikka jokainen yleislakosta tykännyt varmasti tiesi mihin he olivat tyytymättömiä, tämä viesti ei kuitenkaan kulkenut eteenpäin.

Koska yleislakon alkamispäiväksi oli kerrottu 15.11. syntyi odotus siitä, että kaikki huipentuisi tuota päivänä jollain tavalla. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut ja Suomen historian suurin Facebook-protesti unohtui yhtä nopeasti kuin se oli syntynytkin.

Mitä jos tuo 100 000 tyytymättömän suomalaisen joukko olisi kertonut mikä mättää ja heitä olisi kuunneltu? Entä jos syntynyt keskustelu olisi jatkunut Facebookissa vaaleihin saakka? Mitä jos heitä olisi rohkaistu kannustamaan ystäviää ja sukulaisiaan äänestämään ja osallistumaan politiikkaan? Se olisi ollut todellinen muutos. Se olisi myös huomattavasti vaikeampaa kuin saada ihmiset klikkaamaan “tykkää”-nappia räväkästi nimetyllä sivulla – se ei kuitenkaan olisi mahdotonta.

Vallankumous ja vahvat siteet

Tedäänpä pieni loikka politiikasta vallankumouksiin. Sosiaalisen median heikkouksia vallankumouksia järjestettäessä on analysoitu laajalti Iranin niinsanotun Twitter-vallankumouksen jälkeen. Malcolm Gladwellin mukaan sosiaalinen media ei luo vahvoja siteitä joita tarvitaan vallankumouksien järjestämiseen. Wiredin Jonah Lehrer muistuttaa vuorostaan tuttavien voimasta ja kuinka monet heikot siteet voittavat harvat vahvat siteet.

Kumpikin unohtaa kuitenkin sen, että Mark Zuckerberg pystyy tekemään lopun mistä tahansa Facebook-vallankumouksesta. Tämä on hyvä muistaa myöskin silloin kun puhutaan sosiaalisesta mediasta poliittisen muutoksen välineenä.