Archive for July, 2010

Nokia ja valtiomahdin vallanvaihto

Sunday, July 25th, 2010
Nokian uutuusmallit (vuonna 1976)

Nokian uutuusmallit (vuonna 1976)

Nokian toimitusjohtajan vaihdosta spekuloidaan jokaisen itseään kunnioittavan lehden taloussivuilla. Kurssilaskun perusteella voisi kuvitella, että Nokian taskut olisivat tyhjät ja konkurssi edessä. Reaalitalouden puolella Nokia teki kuitenkin kuluneella vuosineljänneksellä yli 200 miljoonaa euroa voittoa.

Liikevoitto on kuitenkin laskussa, sekä markkinaosuus älypuhelimissa suorastaan syöksyssä. Nykykapitalismista puhuttaessa onkin lähes hämmästyttävää, että pörssiahdingon syynä on yksinkertaisesti se, että Nokian älypuhelimet eivät ole olleet tarpeeksi hyviä. Syyllisiä tähän etsitään niin asiantuntijoiden kuin kaikkien muidenkin toimesta – mistä Niklas Herlin on kirjoittanut osuvan kolumnin.

Vähemmän on puhuttu siitä, että Nokian toimitusjohtajan vaihdos on merkittävä asia myöskin Suomen politiikassa. Kyseessä on kuitenkin henkilö, jolla on enemmän todellista vaikutusvaltaa hallituksen päätöksiin kuin tasavallan presidentillä.

Sitä ei tietenkään voi vielä sanoa vaikuttaisiko vaikkapa mahdollinen amerikkalaisjohtaja kotimaiseen politiikkaan. Se luultavasti riippuisi myös paljon johtajan persoonasta. Oletettavasti Nokialla on etsinnässä innovaattori kylmän talousjohtajan sijasta. Mutta jos ajatuksella leikitään, niin mitä jos johtajaksi päätyisikin jostain kumman syystä Yhdysvaltalainen äärikonservatiivi? Suomalainen politiikka olisi tälle melkoinen kauhistus.

Mutta ajatusleikit sikseen. Kumisaappaiden lisäksi Nokia on aikanaan ollut maailman huippua mm. tietokonemonitorien, sateliittivastaanottimien ja digiboksien valmistajana. Ostosuosituksissa Nokian mallit ovat roikkuneet huipulla aina siihen saakka, kunnes Nokia on poistunut kyseisiltä markkinoilta kokonaan keskittyäkseen ydinliiketoimintaansa. Taloudellisesti tämä on varmastikin ollut järkevää, mutta kuluttajan kannalta on jossain määrin ärsyttävää, että alan paras lopettaa.

Kaikki liikenne on tasa-arvoista!

Sunday, July 4th, 2010

Taloussanomat kirjoittaa kiistan internetin neutraliteetistä olevan rantautumassa Eurooppaan. Suomeksi voitaisiin vääntää kisaa käytävän verkkoliikenteen vapaudesta.

Lyhyesti sanottuna, kyseessä on kiista siitä, onko internet-operaattoreille oikeus hidastaa sivujen ja verkkopalveluiden käyttöä mielivaltaisesti. Käytännössä tämä mahdollistaisi esimerkiksi sen, että MySpace maksaisi Soneralle siitä, että Sonera hidastaa laajakaista-asiakkaidensa Facebookin käyttöä niin paljon, että siitä tulee sietämätöntä – samaan aikaan kun MySpace toimii täydellä nopeudella.

Mikäli internetin halutaan toimivan, verkkoliikenteen neutraliteetille ei ole vaihtoehtoa. Jos liikenteen rajoittaminen sallitaan ja siitä tulee yleinen käytäntö, netti muuttuu käytännössä interaktiiviseksi kaapelitelevisioksi.

Haluaisitko sinä, että nettiliittymiä myytäisiin seuraavasti:

Onneksi tämä ajattelu ei ole vielä saanut Suomessa jalansijaa, toivon mukaan se ei myös saakaan. Internet on lakien suhteen kuitenkin ongelmallinen siksi, että eduskunnan ja hallituksen ymmärrys verkon toiminnasta on kauniisti sanottuna hyvin rajallinen. Puhelinyhtiöille tuskin annettaisiin oikeutta estää puheluita kilpailevan operaattorin verkkoon, sillä moisen politiikan ongelmat kyllä ymmärrettäisiin.

Toivottavasti netin ollessa kyseessä kuunneltaisiin muitakin asiantuntijoita kuin verkon vapauden murentamisesta hyötyvien yritysten lobbareita.